Vuoden Teräsrakenne -palkinto Suomen vanhimmalle kauppapaikalle


Teräsrakennepäivä 23.11. huipentui Vuoden Teräsrakenne -voittajan julkistukseen. Turun toripaviljongit nousi ansaitusti voittajaksi. Valinnan teki riippumaton palkintolautakunta, jonka puheenjohtajana toimi Juho Grönholm ALA Arkkitehdeista.

Palkintolautakuntaa miellyttivät Turun toripaviljongeissa etenkin esteettisyys ja arkkitehtuuriset arvot sekä keveys, joka syntyy lasin, puun ja teräksen oivaltavalla yhdistelyllä. Paviljongit edustavat kestävän kehityksen arvoja, sillä niiden ja koko torialueen lämmitys tapahtuu teräksisten energiapaalujen avulla.

Leena Lundell kuului palkintolautakuntaan Teräsrakenneyhdistyksen hallituksen jäsenen roolissa.

– Vuoden Teräsrakenne kuuluu merkittäviin suomalaisiin arkkitehtuuripalkintoihin. Palkinnon saa arkkitehtonisesti korkeatasoinen sekä terästä ja muita metalleja rakentamisvaiheessa oivaltavasti hyödyntänyt rakennushanke. Oli ilo ja kunnia olla mukana arvioimassa vuoden parhaita töitä, Leena kertoo.


Teräsrakenne yhdistää torilla modernin ja ikiaikaisen

Turun torin ikää ei taida tietää kukaan, sillä aina kun kaivetaan, löytyy historiallisia kerrostumia, jotka muuttavat kokonaiskuvaa. Tori olikin useita vuosia perusteellisen uudistuksen kohteena. Työ valmistui lokakuussa 2022.

Palkitut Paviljonkirakennukset sijaitsevat kauppatorin reunoilla ja rajaavat torin suurta kaupunkitilaa pienempiin osakokonaisuuksiin. Paviljonkirakennukset nousevat maasta kuin puut, ja liittävät maanalaisen toriparkin yllä olevaan toritilaan.

Toripaviljonkien arkkitehtisuunnittelusta ovat vastanneet pääsuunnittelijana toiminut Jari Tschernij Schauman Arkkitehdeista sekä työryhmä Ted Schauman, Kristian Kontula ja Jonas Nordgren Schauman & Nordgren Architects’istä. Rakennesuunnittelun teki Sweco Rakennetekniikka, pääurakoitsijana toimi Rakennustoimisto Jussit sekä teräsrakenteiden toimittajana VMT Steel. Tilaajana oli Turun kaupunki.


Teräspaalut mahdollistivat älykkään maalämpöjärjestelmän

Rakenteellisesti paviljongit ovat osa Toriparkki-paikoituslaitosta, sillä niiden porrashuoneet nousevat paviljonkien sisällä toritasolle. Porrashuoneet, hormit ja muut tekniset tilat sijaitsevat umpinaisten puurunkojen sisällä. Paviljonkien kattorakenteet ovat jatkumo puurungoille ja antavat suojaa pään päälle. Kevyt ilme saatiin toteutumaan käyttäen hoikkia teräspilareita.

Rakennesuunnittelijalle merkittävimmät haasteet muodostuivat laajoista lasitetuista alueista ilman jäykistäviä rakenteita sekä pitkistä räystäsulokkeista. Rakennuksen talotekniikka tuli myös saada mahtumaan pieneen tilaan katon kantavien rakenteiden väliin. Nämä tavoitteet toteutettiin valitsemalla rakennuksen pysty- ja vaakarakenteiden runkomateriaaliksi teräs.

Uusiutuvaa energiaa hyödyntävän lämmitysjärjestelmän ytimenä ovat SSAB Europen toimittamat teräksiset energiapaalut, jotka valittiin kohteeseen suunnittelutoimisto nollaE:n tekemän energiaratkaisujen tehokkuuslaskelman pohjalta. Järjestelmä varastoi kesällä lämpöä torin alapuoliseen maaperään, ja hyödyntää sitä talvella toriparkin, torialueen sekä toripaviljonkien lämmittämiseen. Poraaminen on maalämpöjärjestelmien teossa kallein vaihe, joten SSAB:n energiapaalut alentavat olennaisesti järjestelmän perustamiskuluja.